Suoraan sisältöön
Lapsi leikkii rannalla. Kuva: Susanna Karhapää, Helsingin kaupungin aineistopankki.

Pääkaupunkiseudun kaupunkien palvelut kesäajassa

Kesä tuo muutoksia Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien palveluiden aukioloaikoihin. Lomakaudella esimerkiksi joukkoliikenne, kirjastot ja terveyspalvelut toimivat supistetusti.

Joukkoliikenne

HSL:n joukkoliikenne siirtyy kulkemaan kesäaikataulujen mukaan maanantaina 18. kesäkuuta. Samalla joidenkin bussilinjojen reitit muuttuvat. Myös juna-, metro- ja raitiovaunuliikenteessä tapahtuu muutoksia.

HSL muistuttaa, että pääkaupunkiseudun kesätapahtumiin kannattaa mennä julkisilla liikennevälineillä ja matkalippu kannattaa ostaa etukäteen. Tänä kesänä liikkumista hankaloittavat monet katu-, rata- ja raidetyömaat, joten perille pääsyä sujuvoittaa, kun on tarpeeksi aikaa, reitti selvillä ja matkalippu valmiina.  Lue lisää HSL:n tiedotteesta

Matkalippuja voi ostaa kaikilta HSL-alueen R-kioskeilta ja automaateista tai lataamalla aikaa tai arvoa matkakortille. Matkapuhelimeen ladattavan HSL-sovelluksen kautta voi hankkia kerta-, vuorokausi- tai aikuisten 30 vuorokauden mobiililippuja. Katso lisätietoa myyntipaikkahausta ja HSL-sovelluksesta

Kirjastot

Lähes kaikissa pääkaupunkiseudun kirjastoissa on kesäaikana hieman tavallista lyhyemmät aukioloajat. Voit tarkastaa Helmet.fi-palvelusta, miten oma kirjastosi on auki kesällä. E-kirjasto on avoinna koko kesän ympäri vuorokauden. Hyödyllistä kirjastotietoa löydät Helmetin kesämuistiosta

Sosiaali- ja kriisipäivystykset

Sosiaali- ja kriisipäivystykset palvelevat äkillisissä kriisitilanteissa joka päivä, ympäri vuorokauden. Espoon sosiaali- ja kriisipäivystyksen tavoittaa numerosta 09 816 42439. Kauniaisissa ja Kirkkonummella asuvat voivat soittaa Espoon päivystykseen arkisin klo 15–08, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä. Helsingissä sosiaalipäivystys palvelee kesällä numerossa 020 69 6006 ja kriisipäivystys numerossa 09 310 44222. Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys auttaa numerossa 09 8392 4005.

Terveyspalvelut

Kaupunkien terveysasemat ovat avoinna arkisin klo 8-16, mutta lomakaudella osa toimipisteistä on suljettuna ja osa palveluista saattaa toimia supistetusti. Katso kesällä avoinna olevat toimipisteet Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten (pdf) verkkosivuilta.

Ilta- ja viikonloppupäivystykset

Terveyskeskuspäivystykset toimivat iltaisin, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä Haartmanin, Malmin, Jorvin ja Peijaksen sairaaloissa ja Lastenklinikalla (alle 16-vuotiaat).

Hammaslääkäripäivystys päivystää arkisin klo 14–21 ja viikonloppuisin 8–21 Haartmanin sairaalassa (Haartmaninkatu 4, rakennus 12, Helsinki). Soita etukäteen ajanvaraukseen, puh. 09 3104 9999. Töölön sairaalan yöpäivystyksessä (Töölönkatu 40, Helsinki) hoidetaan välitöntä hoitoa tarvitsevat klo 21–08. Soita aina etukäteen puh. 040 621 5699.



JAA