Suoraan sisältöön
Lapset leikkivät aurinkoisella kalliolla. Kuva Susanna Karhapää

Pääkaupunkiseudun kaupunkien palvelut kesäajassa

Kesä tuo muutoksia Helsingin, Espoon, Vantaan ja Kauniaisten kaupunkien palveluiden aukioloaikoihin. Lomakaudella esimerkiksi kirjastot ja terveyspalvelut toimivat supistetusti. Liikenteessä on joitain pysäkkimuutoksia ja joidenkin bussilinjojen reitti muuttuu kesäliikenteeseen siirryttäessä.

Joukkoliikenne

HSL:n joukkoliikenne siirtyy kesäaikaan 17.6. Yhdyskunnantien pysäkit Tuusulanväylällä otetaan käyttöön 17.6. Roihupellossa linjat 58, 80, 92 ja 92N sekä runkolinja 550 siirtyvät poikkeusreiteille. Runkolinja 550 ajaa Oulunkylässä Siltavoudintietä Norrtäljentien sulkemisen vuoksi. Lähibussilinjojen 701, 702 ja 802 reitit Koillis-Helsingissä ja Laajasalossa muuttuvat myös jonkin verran.

Lähijunat E ja Y eivät liikennöi arkisin 24.–30.6. ja 15.–28.7. kiskotöiden takia, mutta muuten junat kulkevat kuten tavallisesti. Raitiovanulinjat 2 ja 7 ajavat poikkeusreitillä, jolloin Pasilassa osan reitistä korvaa bussilinja 2X. Linjan 1 päätepysäkki siirtyy heinäkuun alussa tilapäisesti Kolmikulmaan, jolloin Eiran osuus jää ajamatta. Näet kesän aikataulut Reittioppaasta, kun ajoitat haun 17.6. jälkeiselle ajalle. Katso myös HSL:n tulostettavat kesäaikataulut

Helmet-kirjastot

Lähes kaikissa kirjastoissa on kesäaikana hieman lyhyemmät aukioloajat. Espoossa lauantaisin ovat avoinna kaikki kirjastot lukuun ottamatta Tapiolan kirjastoa, joka on suljettu lauantait 17.6.-11.8. Vantaalla ovat lauantaisin avoinna Lumo, Myyrmäki, Tikkurila, Länsimäki ja Point. Osassa Espoon ja Vantaan kirjastoja lauantaikäyttö tapahtuu omatoimisesti kirjastokortilla ja pin-koodilla. Helsingissä ovat lauantaisin avoinna Itäkeskus, Oodi, Suomenlinna ja Töölö. Helmetin e-kirjasto on avoinna koko kesän ympäri vuorokauden. Lue lisää Helmetin kesämuistiosta

Sosiaali- ja terveyspalvelut

Helsingissä osa sosiaali- ja terveyspalvelujen toimipisteistä on kesällä suljettuna. Jakomäen, Kivikon ja Malminkartanon terveysasemat ovat suljettuina 24.6.–28.7. Jakomäen terveysaseman asiakkaat saavat palvelut Malmin terveysasemalta, Kivikon terveysaseman asiakkaat Kontulan terveysasemalta ja Malminkartanon terveysaseman asiakkaat Kannelmäen terveysasemalta. Vuosaaren ja Kalasataman terveysasemapalveluiden aukioloaikoja on supistettu. Muut Helsingin terveysasemat ovat auki 1.6.–31.8. ma–pe klo 8–16. Osa Helsingin hammashoitoloista on suljettu. Hammashoidon ajanvaraus toimii ma–to klo 7–18 ja pe klo 7–15 numerossa 09 310 51400. Myllypuron hammashoitola päivystää koko kesän.

Vantaan terveysasemat toimivat supistetusti 24.6.–9.8. Länsimäen terveysaseman toiminta siirtyy Hakunilan terveysasemalle 6.5. –11.8. ja Rajakylän neuvolan toiminta siirtyy Hakunilan neuvolaan 17.6.-4.8. väliseksi ajaksi. Vantaan hammashoitoloiden palveluja supistetaan kesällä. Normaalisti ovat avoinna Leinikkitien, Myyrmäen terveysaseman, Koivukylän terveysaseman ja Korson hammashoitolat. Tikkurilan terveysaseman hammashoitola toimii normaalisti, mutta iltavastaanotto on suljettuna 24.6.-11.8.

Espoon terveysasemien, neuvoloiden, hammashoidon, sosiaalitoimistojen ja seniorineuvonnan puhelinpalvelut ovat avoinna normaalisti koko kesän. Terveysasemat ovat avoinna normaalisti pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta. Kalajärven terveysaseman palvelut järjestetään Samarian terveysasemalla. Ison Omenan terveysasema palvelee juhannuksen aatonaattona 20.6. klo 18 saakka. Tapiolan terveysasemalla toimiva siedätyspoliklinikka on suljettu 20.6.−7.7. Pienet hammashoitolat ovat suljettuina joitakin viikkoja kesän aikana, mutta ajanvarauksesta annetaan aikoja avoinna oleviin hoitoloihin.

Kauniaisten terveysaseman ajanvaraus toimii arkisin klo 8–16 takaisinsoittopalvelun numerossa 09 8789 1300. Arkisin klo 8–16 voi soittaa kiireellisisä tapauksissa akuuttivastaanoton numeroon 09 8789 1350. Hammashoidon ajanvaraus tai ajan peruminen tapahtuu klo 8–15 numerossa 09 505 6379.

Pääkaupunkiseudun laboratorioiden ja röntgenin toimipisteiden kesän aukioloajat löytyvät HUSLABin ja HUS Kuvantamisen verkkosivuilta.

Päivystykset

Kiireellistä hoitoa tarvitsevat hoidetaan iltaisin, viikonloppuisin ja pyhäpäivinä pääkaupunkiseudun yhteispäivystyksissä. Aikuisten päivystykset toimivat Haartmanin, Jorvin, Malmin ja Peijaksen sairaaloissa. Alle 16-vuotiaiden lasten päivystys toimii Uudessa lastensairaalassa, Jorvissa ja Peijaksessa.

Soita ennen päivystykseen hakeutumista maksuttomaan Päivystysavun numeroon 116 117. Numerossa palvellaan ympäri vuorokauden.

Hammaslääkäripäivystykset

Soita ennen kuin menet päivystykseen numeroon 09 471 71110. Päivystys toimii Haartmanin sairaalassa arkisin klo 14–21 ja viikonloppuisin klo 8–21. Töölön sairaalan suusairauksien yöpäivystys hoitaa välitöntä hoitoa tarvitsevat potilaat öisin klo 21–08. Soita ensin numeroon 040 621 5699.

Sosiaali- ja kriisipäivystykset

Sosiaali- ja kriisipäivystykset auttavat äkillisissä kriisitilanteissa joka päivä, ympäri vuorokauden.
Espoon sosiaali- ja kriisipäivystys p. 09 816 42439 (myös Kauniaisissa asuvat)
Helsingin sosiaalipäivystys p. 020 69 6006 ja kriisipäivystys p. 09 310 44222
Vantaan sosiaali- ja kriisipäivystys p. 09 8392 4005.



JAA