Suoraan sisältöön

Lähde lastenhoitotyön ja opetuksen walk in -rekryyn ja skippaa työhakemus

Pääkaupunkiseudulla toimiva henkilöstöpalveluyhtiö Seure järjestää lastenhoitotyön ja opetuksen walk in -rekryn tiistaina 6. elokuuta kello 14–17 toimistollaan Sörnäisissä, Käenkuja 1B:ssä. 

Seure tarjoaa töitä 18 vuotta täyttäneille hakijoille, joilla on mahdollisuus työskennellä tulevan lukukauden aikana joustavasti useampana kertana viikossa. Työtä on tarjolla toukokuun 2020 loppuun asti, jonka jälkeen toiminta hiljenee kesäksi ja pyörähtää jälleen käyntiin elokuussa.

Seuressa voi työskennellä joustavasti oman aikataulusi mukaan.  Suurin osa työsuhteista on yhden tai kahden päivän mittaisia keikkatöitä. Myös tätä pidempiä työsuhteita on tarjolla. 

Rekrytilaisuudessa pääsee keskustelemaan Seuren rekrytoijien kanssa omista työskentelymahdollisuuksistaan varhaiskasvatuksen ja opetuksen toimialoilla. Riittää että tulee paikalle mukanaan CV, henkilöllisyystodistus sekä  mahdollinen oleskelu- tai työlupa. Työhakemusta ei tarvitse tehdä.

Vastuullista lastenhoitotyötä

Lastenhoitajat ja avustajat työskentelevät päiväkodeissa Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. Työvuorot sijoittuvat arkipäiviin kello 7–17 välille. Lastenhoitajan vastuullinen työ pitää sisällään muun muassa lapsen perushoitoa ja hoivaa, leikkimisen ja askartelun ohjaamista, ulkoilun valvomista, lasten auttamista pukeutumisessa ja ruokailussa sekä vuoropuhelua vanhempien kanssa.

Avustajan työ on pääosin erityistä tukea tarvitsevien lasten kanssa toimimista arjen hoito- ja kasvatustilanteissa, esimerkiksi pukemis- ja ruokailutilanteissa, ulkoilussa sekä leikki- ja toimintahetkissä avustamista.

Pätevän lastenhoitajan peruspalkka on 13,07 €/t ja epäpätevän 11,85 €/t. Pätevän avustajan peruspalkka on 11,97 €/t ja epäpätevän 11,07 €/t. Palkan lisäksi maksetaan työkokemukseen perustuvan kokemuslisän sekä 9–14 % lomakorvausta työkokemuksen mukaan.

Lisää aiheesta
Seuren tapahtumakalenteri
Seure




 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ajankohtaista

Seela asiakaspalvelurobotti mukaan tehostamaan asiakkaiden asiakaspalvelua

Seuraa pyrkii digitaalisin keinoin tehostamaan ja automatisoimaan asiakaspalvelua, rekrytointia ja tilausten käsittelyä. Seela asiakaspalvelurobotti on osa Seuren digitaalisten ratkaisujen kehittämistä. Robotti palvelee asiakkaita vuorokauden ympäri Seuren nettisivuilla ja Keikkanetin puolella. Seelan tehtävänä on helpottaa asiakkaan arkea ja tarjota yhteydenottokanava, joka vastaa kysymyksiin ympäri vuorokauden kaikkina viikonpäivinä.  Seela asiakaspalvelurobotilta voi kysyä esimerkiksi: · Keikkanetin käytöstä […]

 

Skippaa työhakemus – tervetuloa lastenhoitotyön ja opetuksen walk in -rekryyn 6.8.

Lue artikkeli ruotsiksi: Skippa platsansökan – välkommen till walk in -rekryteringstillfälle 6.8. Kesä, jäätelö ja työpaikka! Välivuosi edessä, uusi työ hakusessa vai kaipaisitko kenties osa-aikaista työtä opintojen ohelle? Oletko kiinnostunut lastenhoidon tai opetuksen tehtävistä? Sinulla voi olla työn, harrastusten tai vapaaehtoistyön kautta kertynyttä kokemusta lasten parissa työskentystä. Kenties sinulla on jo koulutus taustalla tai olet alan […]


JAA