Suoraan sisältöön
Herttoniemen valvomo / Kuva: Länsimetro Oy

Länsimetron käyttöönotto etenemässä suunnitelman mukaan

Länsimetron käyttöönotossa on siirrytty vaiheeseen, jossa HKL on päässyt aloittamaan omia valmistelevia töitään liikenteen käynnistämiseksi. HSL päättää metroliikenteen aloituspäivän, kun HKL:n käyttöönoton valmisteluun tarvitsema aika on varmistunut. 

Käyttöönotossa on siirrytty vaiheeseen, jossa HKL on päässyt aloittamaan omia valmistelevia töitään liikenteen käynnistämiseksi.

Helsingin pelastuslaitos antoi 4. syyskuuta Länsimetro Oy:lle luvan antaa Koivusaaren ja Lauttasaaren asemat HKL:n käyttöön liikenteen käynnistämisen valmisteluja varten. Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos antoi vastaavan luvan Espoon puoleisille kuudelle asemalle 31. elokuuta. Käyttöön annetut valvomojärjestelmät on testattu ja ne ovat täysimääräisesti käyttöön otettavissa arvion mukaan ensi viikon aikana.

Herttoniemen valvomosta valvotaan niin nykymetron kuin länsimetron osuuden toimintoja. Valvomojärjestelmien (10 kpl) tehtävänä on valvoa kaikkia länsimetron 52 eri järjestelmää, matkustajaturvallisuutta, liikennettä ja huoltotoimintoja. 

Järjestelmät sisältävät noin 50 000 valvottavaa laitetta ja noin 27 000 suunniteltua vuosittaista huolto- ja tarkastustoimenpidettä.

Valvomojärjestelmät ovat kiinteistövalvonta, LVI- ja sähköjärjestelmät, sähkönsyötönvalvonta, kamerajärjestelmä, kuulutusjärjestelmä, avaintenhallinta, kulunhallinta, hätäpuhelinjärjestelmä ja paloilmaisinjärjestelmä.  Lisäksi käytössä on metrojunien liikenteenohjausjärjestelmä. Järjestelmät voidaan kytkeä tuotantokäyttöön käyttöönoton eri vaiheissa muun muassa pelastuslaitosten ohjeiden mukaisesti.

Käyttöönoton etenemisestä tullaan tiedottamaan joka perjantai.

Lisää aiheesta:
Länsimetron uutinen



JAA