Suoraan sisältöön

Alle 25-vuotiaiden työttömyys laski Uudellamaalla muita nopeammin

Uudellamaalla oli lokakuun lopussa yhteensä 66 825 työtöntä työnhakijaa. Se on 1,7 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Nuorten työttömyys laski muita ikäryhmiä nopeammin. Alle 25-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli alueella noin 10 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Uudellamaalla lokakuun lopussa 7,8 prosenttia.

Pitkäaikaistyöttömiä alueella oli 21 925, mikä on noin kolme prosenttia vähemmän kuin vuoden 2018 lokakuun lopussa.  Ulkomaalaisia työttömiä alueella oli 11 592, mikä on yli kolme prosenttoa vähemmän kuin viime vuonna.

Työttömien työnhakijoiden osuus työvoimasta oli Uudellamaalla lokakuun lopussa 7,8 prosenttia.

Uusia avoimia työpaikkoja oli lokakuun aikana haussa 26 494 eli noin 16 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Runsaasti uusia avoimia paikkoja oli myyjien, rahdinkäsittelijöiden ja varastotyöntekijöiden, rakennusalan avustavissa tehtävissä, talonrakentajien sekä toimisto- ja laitossiivoojien nimikkeissä.

Tiedot selviävät Uudenmaan ELY-keskuksen katsauksesta. Koko katsaus on luettavissa täältä.

JAA