Helsingin kaupungin taloudellinen kokonaisuus muodostuu virastoista ja liikelaitoksista sekä Helsingin kaupunkikonserniin kuuluvista yhtiöistä, säätiöistä yms. Kaupungin taloutta ohjaavat kaupunginvaltuusto ja kaupunginhallitus sekä niiden alaiset luottamuselimet ja viranomaiset. Kaupunginjohtaja vastaa ylimpänä viranhaltijana talouden suunnittelusta ja ohjaamisesta. Tässä tehtävässä kaupunginjohtajaa avustaa talous- ja suunnittelukeskus.
Kaupungin vuosittaiset toimintamenot ovat ilman kaupungin liiketoimintaa tarkasteltuna hieman yli 4,1 miljardia euroa Menojen kattamiseksi kaupunki saa verotuloja, maksuja ja muita tuottoja. Kattamatta jääneille menoille on jouduttu ottamaan lainaa, jonka määrä on kasvanut talouden taantuma-aikana. Vuoden 2010 lopussa lainaa oli 1 989 euroa asukasta kohden, vuoden 2009 lopussa 1 544 euroa.