Rakennerahastotoiminta Suomessa ja pääkaupunkiseudulla
Euroopan Unioni tukee lukuisien rahoitusohjelmien kautta kansainvälistä kehittämistoimintaa ja kokemusten vaihtoa, ja pääkaupunkiseudun kaupungit sekä monet muut seudun toimijat ovat aktiivisesti osapuolina hankkeissa.
EU tukee myös kansallista alueiden kehittämistoimintaa koko Suomessa rakennerahasto-ohjelmien välityksellä. Suomi saa tukea kahdesta rakennerahastosta: Euroopan aluekehitysrahastosta ja Euroopan sosiaalirahastosta. Etelä-Suomessa tuki on asukaslukuun suhteutettuna pienempää kuin taantuvilla alueilla, mutta kuitenkin hyvä kannustin siellä, missä rahastotukea voidaan hyödyntää. EU-raha antaa vipuvoimaa, jonka avulla ideat voidaan muuttaa käytännön kehittämishankkeiksi. On kaikkien etu, että parhaat kehittämisideat myös toteutetaan – omin avuin tai yhteistyössä muiden kanssa – ja että saavutetuista tuloksista levitetään tietoa.
Euroopan aluekehitysrahaston ohjelmien ja niiden toimintalinjojen tavoite on parantaa työllisyyttä sekä lisätä alueiden kilpailukykyä ja elinvoimaisuutta. Etelä-Suomen EAKR – toimenpideohjelman toimintalinja neljä: Suurten kaupunkiseutujen kehittäminen on tarkoitettu toteutettavaksi pääkaupunkiseudulla ja Turun seudulla. Laajempia teemahankkeita toimintalinja viidessä voidaan toteuttaa koko Etelä-Suomen alueella.
Euroopan sosiaalirahaston ohjelman tavoite on tukea työllisyyttä ja työllistymisedellytyksiä osaamista ja palvelurakenteita kehittämällä. Euroopan sosiaalirahaston tuella voidaan edistää tasa-arvoa, ehkäistä syrjäytymistä, kehittää osaamista, työoloja ja henkilöstön hyvinvointia tai kehittää järjestelmiä, jotka helpottavat työmarkkinoiden toimintaa sekä aktivoivat ihmisiä osallistumaan ja tekemään työtä. Ohjelma jakautuu valtakunnalliseen osioon ja alueellisiin osioihin.
Tälle sivulle on koottu pääkaupunkiseudulla yhteisesti toteutettavia Suomen rakennerahastoista rahoitettuja hankkeita