Seutuportaali on osa Helsingin seudun yhteistyötä. Portaalin ovat tuottaneet Espoon, Helsingin, Kauniaisten ja Vantaan kaupungit. Sivustoon on koottu kaupunkien yhteiset, kuntarajoista riippumattomat palvelut sekä tietoa seudun yhteistyöelinten toiminnasta.

Helsinki /
Espoo /
Vantaa /
Kauniainen /

Yhteistyöelimet /






Kuuntele

Pääkaupunkiseudun koheesio- ja kilpailukykyohjelma PKS-KOKO

PKS-KOKOPääkaupunkiseudun rooli Suomen kansantaloudessa on todella merkittävä ja menestyäkseen alueen tulee säilyä kilpailukykyisenä. Pääkaupunkiseudun kilpailukykyä edistetään erilaisin tavoin, joista yksi on Pääkaupunkiseudun koheesio- ja kilpailukykyohjelma (lyhenne PKS-KOKO).

PKS-KOKO on julkisin varoin rahoitettu pääkaupunkiseudun kehittämisohjelma. Ohjelma toimii yhteisenä foorumina ja pilottialustana seudullisille kehittämishankkeille. PKS-KOKO on osa valtakunnallista KOKO-ohjelmaa, jota työ- ja elinkeinoministeriö koordinoi.

Käytännössä ohjelmassa toteutetaan hankkeita, joilla vahvistetaan huipputason osaamista seudulla. Lisäksi ohjelmalla edesautetaan uusien innovaatioiden syntyä sekä tuetaan pääkaupunkiseudun sisäistä eheyttä eli koheesiota. Nämä tavoitteet nojaavat vahvasti metropolialueen kilpailukykystrategiaan, joka on pääkaupunkiseudun kaupunkien vuonna 2009 yhteisesti hyväksymä strategia-asiakirja. PKS-KOKO tukee osaltaan myös metropolipolitiikkaa ja kansallisen innovaatiostrategian tavoitteita.

Ohjelmaa toteutetaan Helsingin, Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja Kirkkonummen alueella. Hankkeiden toteuttajatahoja ovat alueen kunnat, korkeakoulut ja toisen asteen oppilaitokset sekä kehittämisorganisaatiot.

PKS-KOKO:N PAINOPISTEET JA VUONNA 2011 TOTEUTETTAVAT HANKKEET:

Kuva: PKS-Koko

1. Innovaatioiden edistäminen ja osaamisrakenteiden vahvistaminen
Kärkihankkeena on Opiskelijametropoli –hanke.

2. Osaajien uralla etenemisen mahdollisuuksien lisääminen ja varmistaminen
Kärkihankkeena on Opinnoista osaajaksi –hanke.

3. Kansainvälisten yritysten ja osaajien asettautumista tukevan palvelukonseptin kehittäminen
Kärkihankkeena on NoWrongDoor –hanke.

4. Kulttuurienvälisen vuorovaikutuksen, yhteisöllisyyden ja viihtyvyyden kasvattaminen
Kärkihankkeina ovat Monikulttuurinen johtaminen käytäntöön –hanke ja Luova pääkaupunkiseutu -hanke.

Lisäksi PKS-KOKO osallistuu kansalliseen KOKO Luovat alat -verkostoon.

PKS-KOKO:n toteuttamista ohjaa ohjelma-asiakirja ja ohjelmaa toteutetaan vuosina 2010-2013. Ohjelman vuosittainen budjetti on noin 600 000 euroa, josta puolet on kuntien rahaa ja puolet valtion rahaa. Ohjelman strategisesta johtamisesta vastaa PKS-KOKO -johtoryhmä ja operatiivinen koordinaatiovastuu on Helsingin kaupungin tietokeskuksella.

 

AJANKOHTAISTA

PKS-KOKO: Valtioneuvosto päätti 15.12.2011, ettei alueellista KOKO-ohjelmaa jatketa kansallisena erityisohjelmana vuoden 2011 jälkeen. Syynä lopettamiseen on, että julkisen talouden tervehdyttäminen edellyttää voimakkaita säästötoimia julkisessa hallinnossa. Hallitus on sitoutuessaan tähän tavoitteeseen supistanut aluekehittämiseen ohjattuja määrärahoja. Määrärahaleikkaus kohdistui myös KOKO-ohjelmaan, jonka kansallinen ohjelmamenettely ja ohjaus päättyivät 31.12.2011. PKS-KOKO:ssa käynnissä olevassa kuudessa hankkeessa tehdään parhaillaan tulosten viimeistelyä ja juurrutusta – ohjelma ja hankkeet tulevat päättymään kevään 2012 aikana rahoituksen päättyessä. Lue lisää

Nuorten vaikuttamiskanava RuutiEXPOssa ideoitiin kaupunkitilojen väliaikaiskäyttöjä: 11.11.2011 pidettiin RuutiEXPO Wanhassa Satamassa. Se on vuosittain järjestettävä nuorten uuden vaikuttamiskanava Ruudin päätapahtuma, jonka tavoitteena on toimia suorassa vuorovaikutuksessa nuorten kanssa varmistaen heidän vaikuttamismahdollisuutensa. Päivän aikana messuilla kävi lapsia ja nuoria aina alakouluryhmistä lukiolaisiin kaveriporukoihin. Lue lisää

PKS-KOKO-ohjelman ensimmäinen uutiskirje on ilmestynyt. Uutiskirjeessä aiheina ovat PKS-KOKO:n vuoden 2012 toiminnan suunnitelmat ja hankkeiden syksyn tulokset ja lähiaikojen suunnitelmat. Lue uutiskirje tästä

TEM järjesti KOKO:n koordinaattoritapaamisen ”KOKO arvioi ja miettii tulevaa”. Työ- ja elinkeinoministeriö järjesti 22.9.2011 KOKO-ohjelmien ja –verkostojen koordinaattoreiden tapaamisen, jonka aiheina olivat mm. kuntauudistus, KOKOjen vuoden 2012 toiminta ja rahoitus, verkostoitumistutkimukset ja väliarviointi. Tapaamisen esittelyaineistot ja video ovat katsottavissa TEM:n verkkosivuilla, osoitteessa www.tem.fi/koko

Helsinki Region Welcome Weeks on tapahtumakokonaisuus, jonka Helsingin kaupunki järjestää kansainvälisille asukkailleen 19.9.-2.10.11. Tavoitteena on lisätä kansainvälisten opiskelijoiden ja seudulla työskentelevien viihtyvyyttä ja antaa tietoa seudun tarjolla olevista mahdollisuuksista ja palveluista sekä edesauttaa hauskaa yhdessäoloa ja verkostojen luomista. Osallistujat voivat muun muassa hypätä kulttuurikierrokselle, joka vie kaupungin museoihin ja kulttuurikeskuksiin. Tarjolla on myös tuhti tietopaketti maahantulon alkuvaiheen neuvontapalveluista sekä suomen kielen opetuksesta ja koulujärjestelmästä. Kahden viikon aikana tarjolla on yhteensä reilut 40 tapahtumaa. Viikot on tarkoitettu pääkaupunkiseudun uusille ja vanhoille asukkaille. PKS-KOKO-ohjelmasta mukana on Opiskelijametropoli-hanke. Tule mukaan! Katso koko ohjelma osoitteesta www.welcomeweeks.fi

Luovassa kohtaamispaikassa pohdittiin luovia ratkaisuja kaupunkitilassa: Lasipalatsin Luova kohtaamispaikka tapahtumasyksy käynnistyi keskiviikkona 14.9.2011 Design+Creativity+Society+Politics=Helsinki for All -aiheisella avoimella keskustelu- ja yleisötilaisuudella. Tilaisuudessa pohdittiin, miten erilaisten luovien ratkaisujen ja toimintamenetelmien avulla voitaisiin vastata yhteiskunnallisiin haasteisiin ja ongelmiin. Puhuttaneita asioita olivat muun muassa romanikysymys, pop-in -toiminta, kaupunkitaide ja erilaiset kansalaistoiminnan muodot. Lue lisää

Luova pääkaupunkiseutu -hankkeelle valmistelua vauhdittava kuvablogi
Luova pääkaupunkiseutu -hankkeen kohderyhmäviestintää varten on perustettu kuvablogi. Se löytyy verkosta osoitteesta www.spotting-temporary.blogspot.com. Kuvablogin tarkoitus on herättää kohderyhmien kiinnostus ja virittää laajempaa keskustelua väliaikaistilojen hyötykäytostä kehittyvällä metropolialueella. Jo hankkeen valmisteluvaiheessa halutaan tuoda esille se, miten tilojen, rakennusten ja kehittyvien kaupunginosien väliaikaiskäytöllä voidaan vahvistaa alueellista kilpailukykyä ja luoda matalakynnyksisiä kehitysalustoja innovatiiviselle mikro- ja pk-yrittäjyydelle. Lue lisää

PKS-KOKO järjesti 9.6.2011 kutsuseminaarin ”Kohti kansainvälistä ja osaavaa metropolia yhdessä luovien”. Seminaarissa esiteltiin pääkaupunkiseudun koheesio- ja kilpailukykyohjelman hankkeiden tuloksia sekä verkostoiduttiin ja orientoiduttiin uusiin mahdollisuuksiin erityisesti luovan näkökulman kautta. Lue lisää

Uutisarkisto