Taantuma laski ilmastopäästöjä pääkaupunkiseudulla

Päästöjen jakauma ja kehitys 2000-luvulla verratuna vuoden 1990 tasoon, kuva: HSY
Pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöt laskivat viime vuonna samalle tasolle kuin 1990. Toissavuoteen verrattuna vähennystä tuli runsas prosentti.
Syynä viime vuosien laskuun pidetään taloudellista taantumaa, jonka myötä raskaan liikenteen päästöt laskivat merkittävästi ja sähköntuotannon rakenteessa tapahtui vähäpäästöisyyttä tukevia muutoksia.
Sähkönkulutus jatkoi kasvuaan pääkaupunkiseudulla, mutta sen päästöt laskivat. Seudulla käytetty sähkö oli tavallista vähäpäästöisempää, koska teollisuuden sähkönkysyntä supistui voimakkaasti. Tämä vähensi suuripäästöisen hiililauhdesähkön tarvetta. Lisäksi sähköä tuotiin runsaasti Venäjältä, mikä laski Suomessa kulutetun sähkön päästöjä.
HSY:n arvion mukaan pääkaupunkiseudun kasvihuonekaasupäästöistä puolet on peräisin rakennusten lämmityksestä, vajaa neljännes kulutussähköstä ja neljännes liikenteestä.
Asukaskohtaiset päästöt laskussa
Pääkaupunkiseudun asukaskohtaiset päästöt olivat viime vuonna 5,7 tonnia hiilidioksidiksi laskettuna, joka on 20 % vähemmän kuin vuonna 1990. Asukaskohtaiset päästöt ovat laskeneet, mutta väkiluvun nousun vuoksi päästöjen kokonaistaso on pysynyt ennallaan.
Pääkaupunkiseudun kuntien solmima ilmastostrategia tavoittelee asukaskohtaisten kasvihuonekaasupäästöjen 39 % laskua vuoden 1990 tasosta vuoteen 2030 mennessä.
Lisää aiheesta HSY:n sivuilta
Ilmastoraportti kokonaisuudessaan