Kuuntele

Sosiaalityöhön vaaditaan lisää aloituspaikkoja

Pääkaupunkiseudun johtavat virkamiehet ovat huolissaan sosiaalityön ammattilaisten riittävyydestä alueella. Virkamiehet luovuttavat Helsingin yliopiston rehtorille vetoomuksen, jossa vaaditaan pikaisesti lisää aloituspaikkoja sosiaalityön oppiaineeseen sekä riittäviä resursseja sosiaalityön käytännön opetukseen ja tutkimukseen.

Ilman päteviä työntekijöitä on vaikeaa ennaltaehkäistä ja ratkaista yhteiskunnan kannalta kriittisiä työttömyyden, syrjäytymisen ja perheiden pahoinvoinnin ongelmia, vetoomuksen allekirjoittaneet toteavat.

Vetoomuksen ovat allekirjoittaneet muun muassa Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty, Espoon perusturvajohtaja Juha Metso ja Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Jukka T. Salminen.

Sosiaalityöntekijät ovat kuntien sosiaalihuollon avainasemassa olevia työntekijöitä. Helsingissä epäpätevien työntekijöiden määrä vakansseihin suhteutettuna on 20,5, Espoossa 26 ja Vantaalla peräti 46,1 prosenttia. Kokonaan täyttämättä oli yhteensä 58 vakanssia ja tilanne on huonontunut aiemmasta.

Lisää aiheesta
Sosiaaliviraston sivuilta

Kaupunkien uutiset