Kuuntele

Rappuvinkit muistuttavat ekologisesta asumisesta

”Sammutitko kahvinkeittimen?”, kysytään värikkäässä lappusessa, ja kehotetaan tarkistamaan myös tv ja stereot: ”Jopa 10 prosenttia kodin sähköstä kuluu laitteiden valmiustilaan.”

Kysymyksessä on yksi 4V-hankkeen laatimista, taloyhtiöille suunnatuista rappuvinkeistä, jotka muistuttavat ekologisesta, taloudellisesta ja viihtyisästä asumisesta.

Rappuvinkkejä on laadittu 12 kappaletta; yksi vuoden jokaiselle kuukaudelle. Sähkönsäästövinkkien lisäksi lapuissa muistutetaan esimerkiksi vedenkulutuksesta, jätekustannuksista ja asukasdemokratiasta.

Vinkit on tarkoitettu kenen tahansa asukasaktiivin, asukastoimikunnan tai taloyhtiön käyttöön. Vinkkejä voi kiinnittää esimerkiksi porrashuoneiden ilmoitustauluille ja niitä voi käyttää hyödyksi esityksissä ja kokouksissa.

Painettuja lappuja on jaettu kevään aikana pääkaupunkiseudun vuokrataloyhtiöissä.

– Ne ovat olleet erittäin suosittuja, iloitsee 4V-hankkeen yhteisöllisyyskoordinaattori Tuija Hyyrynen.

Lappuja voi myös tulostaa itse 4V-hankkeen verkkosivuilta.

4V: Välitä, Vaikuta, Viihdy, Voi hyvin – yhteisöllisyys ja hyvä elinympäristö -hanke on Pääkaupunkiseudun Kierrätyskeskuksen sekä Espoon, Helsingin ja Vantaan kaupunkien yhteinen hanke, joka saa vuosina 2008–2011 EU-rahoitusta Etelä-Suomen kilpailukykyä ja työllisyyttä tukevasta EAKR-ohjelmasta ja kansallista rahoitusta Uudenmaan liitolta.

4V-hankkeen rappuvinkit osoitteesta 4v-hanke/materiaalit/julkaisut_ja_esitteet

Tiedottaja Päivi Suihkonen, 4V-hanke

 

 

 

Kaupunkien uutiset