Pk-seutu varautuu yhdessä ilmanlaadun äkilliseen heikkenemiseen
Pääkaupunkiseudun kaupunkien seudullisessa varautumissuunnitelmassa varaudutaan lyhytaikaisten ilmansaasteiden pitoisuuksien voimakkaaseen kohoamiseen. Ilmanlaatu voi heiketä katupölyn, liikenteen pakokaasujen, kaukokulkeutuvien pienhiukkasten ja savujen tai otsonin vuoksi.
Asukkaiden terveyden suojelemiseksi tehtävät toimenpiteen voimistuvat asteittain. Asukkaille voidaan esimerkiksi suositella joukkoliikenteen käyttöä, tulisijojen käytön välttämistä tai välttämään ulkoilua saasteisilla alueilla. Pakokaasujen heikentäessä voimakkaasti ilmanlaatua voidaan turvautua liikenteen rajoittamiseen ja samalla siirrytään maksuttomaan joukkoliikenteeseen.
Saasteiden pitoisuudet lähentelevät varautumissuunnitelman pitoisuuksia vuosittain lähinnä katupölyn ja kaukokulkeuman vuoksi. Ilmanlaatu on heikentynyt pääkaupunkiseudulla vain kerran 1990-luvulla niin voimakkaasti, että olisi harkittu varautumissuunnitelman mukaisia liikenteen rajoittamistoimenpiteitä. Viime joulukuussa pitoisuudet kohosivat HSY:n mittausten mukaan poikkeuksellisen korkeiksi 8 tunnin ajan, mutta toimenpiteisiin päästöjen vähentämiseksi ei vielä ryhdytty, koska ilma puhdistui säätilanteen muuttuessa.
Lisätietoja HSY:n tiedotteesta,
Varautumissuunnitelma on luettavissa HSY:n verkkosivulla www.hsy.fi/varautumissuunnitelma