Östersundomin kuntien – Sipoon, Vantaan ja Helsingin – yhteisen yleiskaavan suunnittelun pohjaksi esitetään viiden metroaseman mallia. Suurin muutos aiempaan luonnokseen on toisen metroaseman poistaminen Vantaan alueelta. Muutoksessa painotetaan alueen luontoa ja kulttuurimaisemaa.
– Kuntien kannanottojen perusteella on laajennettu ekokäytäviä ja Granön viheralueita. Työpaikka-alueiden määrä Porvoonväylän varressa on lähes kaksinkertaistunut. Aurinkoenergian tuotantoa pidettiin lähes yksimielisesti myönteisenä ja sille on varattu enemmän tilaa, kertoo kuntien yhteisen suunnitteluhankkeen projektipäällikkö Matti Visanti.
– Yleiskaavassa on mahdollista varautua useampaan liikennejärjestelmään. Esitettävään vaihtoehtoon on merkitty varaukset metrolle ja raitiotielle. Liikenneratkaisu on suuri taloudellinen kysymys, jonka lopullisesta toteutumisesta ei voi päättää yleiskaavalla, Visanti jatkaa.
Esitettävän mallin rinnalla arvioitavina on neljä muuta vaihtoehtoa, joista viiden metroaseman mallin lisäksi nousi esiin taajamajunarataan perustuva ratkaisu. Sen toteuttamiseen arvioitiin kuitenkin liittyvän enemmän epävarmuustekijöitä.
Kirjallisten kannanottojen ja asukastilaisuuksien lisäksi asukkaat, maanomistajat ja yhdistysten edustajat ovat keskustelleet suunnittelijoiden kanssa henkilökohtaisissa tapaamisissa, jotka jatkuvat edelleen.
– Alueelle toivotaan asumisen lisäksi monenlaista toimintaa. Ideoita kannattaa esittää. Esimerkiksi Husön kartanolle on toiveiden perusteella varattu kaavassa lisätilaa hevosharrastukseen, Visanti toteaa.
Nyt valmistuneen kaavaluonnoksen käsittelyn käynnistää Östersundom-toimikunta, joka päättää esityksestä kokouksessaan torstaina. Vantaan kaupunkisuunnittelulautakunta käsitellee asiaa 27. helmikuuta, Helsingin 28. helmikuuta ja Sipoon kaavoitusjaosto 29. helmikuuta. Tavoitteena on, että valitun vaihtoehdon pohjalta laaditaan yleiskaavaehdotus tämän vuoden aikana.