Kuuntele

Lentoaseman seudullisen matkailuneuvonnan kävijämäärät nousussa

Helsinki-Vantaan lentoaseman seudullisen matkailuneuvonnan kävijämäärä kasvoi kesäkauden aikana toukokuusta syyskuulle noin kahdeksan prosenttia edelliseen sesonkiin verrattuna. Yhteensä neuvonnassa vieraili kesäkuukausien aikana 74 700 matkailijaa. Vilkkaimmat kuukaudet olivat heinä- ja elokuu, jotka ovat myös yöpymismäärältään kärkikuukausia.

”Panostamme siihen, että neuvontamme ja jaossa oleva materiaali on aina ajantasaista ja houkuttelevaa”, kertoo seudullisen matkailuneuvonnan vastaava matkailutiedottaja Sanna Salonen. ”Esillä on koko Helsingin seutu ja eteläinen Suomi, mutta lisäksi annamme koko Suomea koskevaa matkailutietoa eli toimimme porttina muualle Suomeen.”

Kysymykset vaihtelevat Helsingin nähtävyyksistä koko Suomen nähtävyyksiin ja käyntikohteisiin. Eniten matkailijat tiedustelevat kulkuyhteyksiä Helsingin keskustaan ja tärkeimpiä nähtävyyksiä. Matkailijoita kiinnostaa kysymysten perusteella myös suomalainen ruokakulttuuri, design ja luonto.

Seudullinen matkailuneuvonta on toiminut lentokentällä kesästä 2009 lähtien pääkaupunkiseudun kaupunkien ja Uudenmaan liiton rahoittamana. Neuvonta palvelee Suomeen saapuvia matkailijoita sekä vaihtomatkustajia. Myös matkailijoita vastaanottavat sekä lentoaseman työntekijät hakevat neuvonnasta materiaalia itselleen ja vierailleen.

Matkailuneuvonta on avoinna päivittäin klo 10–20 terminaali 2:n tuloaula 2A:ssa. Pisteen verkkopäätteet ja esitteet ovat käytettävissä ympäri vuorokauden. Vuositasolla infon palveluja käyttää lähes 200 000 matkailijaa.

Lisätietoa Seudullinen matkailuneuvonta ja VisitHelsinkiRegion-sivusto

Kaupunkien uutiset