Kuuntele

Länsimetron Espoon louhinnat käyntiin Otaniemestä

Länsimetron ensimmäinen louhintapaukku Espoossa ammuttiin Otaniemessä maanantaina 23.8. Avolouhintavaiheen räjähdysten aikana liikenne pysäytetään Tekniikkatiellä muutamiksi minuuteiksi. Syyskuussa siirrytään tunnelilouhintaan, jolloin louhinnat eivät enää aiheuta katkoksia liikenteelle. Tunnelin louhinta etenee noin 2-4 metriä päivässä. Ajotunneliurakan louhinnat valmistuvat arvion mukaan helmikuussa 2011.

Seuraavana on vuorossa Keilaniemi, jossa louhinnat käynnistynevät lähipäivinä. Keilaniemen avolouhinnat aiheuttavat katkoksia Karhusaarentien ja Miestentien liikenteeseen.

Ennen louhinnan aloittamista Otaniemen kiinteistöt on katselmoitu. Myös vaikutuspiirin tärinäherkät laitteet kartoitetaan. Louhintatärinöitä mitataan jatkuvasti useilla tärinämittareilla, joita sijoitetaan louhinnan etenemisen mukaan louhintakohdetta lähimpänä oleviin rakennuksiin.

Lisätietoja Länsimetron tiedotteesta

 

Kaupunkien uutiset