Kuuntele

Jokeri-linjan matkustajamäärät edelleen kasvussa

Jokeri-linjan matkustajamäärät ovat kasvaneet jatkuvasti liikennöinnin aloittamisesta syksystä 2006 lähtien. Viime marraskuussa ylittyi 30 000 matkustajan raja päivässä. Lisäystä edelliseen talveen verrattuna on ollut peräti noin 1 500 matkustajaa päivässä.

Jokeri-linjan kuormitetuin osuus on Itäkeskuksen ja Pitäjänmäen välillä, Espoossa linjalla ei ole kapasiteettiongelmia. Etenkin Itäkeskuksen arkiaamujen lähdöillä on ollut erityisen paljon matkustajia: aamuruuhkan lähdöillä on ollut ajoittain lähes 100 matkustajaa.

Jokeri-linjalle on lisätty vuoroja vuosittain, mikä on osaltaan lisännyt kysyntää. Ensi syksystä alkaen Jokeri liikennöi Itäkeskuksesta kolmen minuutin välein klo 7.00-7.42. Lisäksi viikonlopun tarjontaa parannetaan lisäämällä lähtöjä sunnuntai-iltaan.

HSL kehittää Jokeri-linjaa myös tulevaisuudessa. Jokerilla on ollut tänä vuonna koekäytössä nivelbusseja ja kaksoisnivelbusseja. Tilavammista busseista etsitään ratkaisua suositun linjan kapasiteettiongelmiin, sillä vuorovälin tihentäminen nykyisestä viidestä minuutista ei ole pysyvä ratkaisu Jokerin kaltaisella pitkällä linjalla.

Kaupunkien uutiset