Helsingin ja valtion maanvaihto mahdollistaa Sipoonkorven kansallispuiston laajentamisen
Helsinki luovuttaa valtiolle seitsemäntoista Sipoossa ja Vantaalla omistamaansa metsäkiinteistöä, jotka sijaitsevat Sipoonkorven kansallispuiston eteläosan läheisyydessä. Vastikkeeksi Helsinki saa valtiolta kaksi kaupunkialueella sijaitsevaa asuntorakentamiseen soveltuvaa kiinteistöä.
Kaupunki ja valtion kiinteistöomaisuutta hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt allekirjoittivat sopimuksen maanvaihdosta tänään 23. kesäkuuta.
Valtiolle siirtyy vaihdon myötä 423 hehtaaria metsäalaa. Se mahdollistaa Sipoonkorven kansallispuiston alueen eheyttämisen. Aikaisemmin Helsinki on luovuttanut valtiolle noin 1200 hehtaaria nykyisen kansallispuiston alueesta luonnonsuojelutarkoituksiin.
Valtion Helsingille luovuttaman kerrostalotontin rakennusoikeus on 3800 kerrosneliömetriä. Tontti sijaitsee Viikinmäessä osoitteessa Henrik Lättiläisen katu 12. Lisäksi valtio luovuttaa kaupungille Viikintien ja Lahdenväylän välissä sijaitsevan 3,2 hehtaarin kokoisen määräalan, jota myös voi käyttää asuntotuotantoon.
Kaupungin luovuttamien metsäalueiden hinnaksi on laskettu 4 miljoonaa euroa ja valtion luovuttamien alueiden hinnaksi 5,3 miljoonaa euroa. Kaupunki maksaa valtiolle välirahana 1,3 miljoonaa euroa.
23.6.2011